Referenssitarina, DB Pro Services Oy

Referenssitarina, DB Pro Services Oy

Kahden kesäkuukauden saldona neljä uutta Data Platform -konsulttia, CASE: DB Pro Services

Yritys on juuri niin hyvä kuin sen henkilöstö on. Hyvään yrityskulttuuriin kuuluu reiluus, vastuullisuus sekä kyky luoda avoin ja turvallinen työympäristö. Tärkein neuvoni johtajille onkin että ”sinulla on yksi suu ja kaksi korvaa”. Kaikki hyvä syntyy tätä kautta, se on kollektiivisen ymmärtämisen ja tiimipelaamisen A ja O.”, sanoo Jani K. Savolainen, DB Pro Services Oy:n tuore toimitusjohtaja sekä hallituksen puheenjohtaja.

Olemme konsulttitalo, jonka ydinliiketoiminta on modernissa, pilvipohjaisessa tietovarastoinnissa. Osaamisemme on erityisen vahvaa Azure Data Platformissa, SQL Server -tietokannoissa sekä Power BI:ssä. Järeämmät DW-ratkaisumme rakentuvat Synapse Analytics- ja Snowflake-teknologioiden päälle. Myös koneoppiminen on analytiikkapuolella tätä päivää”, kertoo Savolainen. 

Kolmannen polven yrittäjä ja 23 vuoden kokemuksen tietovarastoinnista omaava Savolainen on yrityksessä kotonaan kuin kala vedessä. ”Asiakaskuntamme koostuu pääosin suuremmista keskisuurista sekä suuryrityksistä, jotka toimivat enimmäkseen yksityisellä sektorilla.

Minulla on konsernissamme tuplarooli hallituksen puheenjohtajana sekä teknologiajohtajana DB Pro Services:in emoyhtiössä DB Pro:ssa. Tehtävien yhdistäminen kahden yhtiön välillä saattaa kuulostaa haasteelliselta mutta työnjakomme johtajistossa on selkeää ja tehokasta, mikä onkin tärkeää, kun tavoitellaan seuraavaa hallittua kasvuloikkaa. Tänä vuonna liikevaihtomme kasvaa noin 60 % edellisvuoteen verrattuna, henkilöstöä meillä on tällä hetkellä 22. Näkymät ovat kaiken kaikkiaan hyvät!”

Tuore yhteistyö Amesanin kanssa on tuottanut vahvoja tuloksia

”Konsultointibisneksessä asiakas on kuningas sillä ilman asiakasta ei ole bisnestä. Hyvä asiakkuus on kuin hyvä parisuhde, se kestää niin myötä- kuin vastoinkäymiset. Joskus voi myös tulla eteen hankalia tilanteita. Silloin punnitaan molemminpuolinen kyky ja halukkuus ymmärtää toisiaan. Siksi konsultille tärkeitä ominaisuuksia teknisten taitojen ja hyvän päättelykyvyn lisäksi ovatkin palvelualttius, luotettavuus ja hyvä kommunikaatiokyky. Paljon on myös asenteesta kiinni.

Amesan-yhteistyömme on melko tuoretta, mutta silti hyviä tuloksia on jo tullut. Saimme mm. haasteellisina kesäkuukausina tehtyä useita rekrytointeja kokeneista osaajista. Näinä aikoina ei ole itsestään selvää löytää pitkän linjan talenttia. Kokemus on kuitenkin markkinassa juuri se seikka, jota eniten haetaan. Olemme erittäin tyytyväisiä Amesanin tapaan hoitaa asioita. Rekrytointiprosessi on oma taiteenlajinsa – jos siinä heittäytyy omilleen, on äkkiä aika isojen haasteiden edessä. Amesanin konsepti on laadukas, kykenee tuottamaan liidejä nopeasti ja säästää aikaa sekä rahaa pitkässä juoksussa, joten yhteistyömme tulee kyllä jatkumaan”, toteaa Jani tyytyväisenä.

DB Pro Services työpaikkana

”Vapaus luo vastuuta, en usko mikromanageeraukseen. DB Pro Services kykenee tarjoamaan aidosti välittävän mutta samalla teknisesti vaativan työympäristön. Miltei kaikki konsulttimme ovatkin senioritason osaajia. Rennon työyhteisön ja mielenkiintoisten asiakasprojektien lisäksi kykenemme tarjoamaan kilpailukykyisen palkkiomallin. Tämän lisäksi kaikki työntekijämme on sitoutettu yhtiön optio-/osakasohjelmaan. Tämä luo vastuuta ja draivaa tiimiä ”niinä sateisinakin päivinä”. ”Olemme aina valmiita juoksemaan sen ekstramailin.”, Savolainen kiteyttää.

Lue lisää DB Pro Servicestä yrityksenä klikkaamalla tästä.

Tutustu Amesanin palveluihin tästä!

Lue myös nämä

Referenssitarina, M-Files

M-Filesin Cloud osaamiskeskuksessa ilmeni tarve rekrytoida neljä senioritason Azure-arkkitehtia suunnittelemaan ja kehittämään M-Filesin globaalia pilvialustaa. ”Aloitimme rekrytoinnit ensin itse ja saimmekin täytettyä yhden position. Nopeasti tuli kuitenkin selväksi, että tarvitsemme rekrytointikonsultin tukea, jotta saamme loput rekrytoinnit maaliin aikataulussa”, totesi M-Files Cloud osaamiskeskuksen johtaja Matti Koljonen.

Henna Sjögren, Ambientian Talent Acquisition Lead.

Referenssitarina, Ambientia Group Oy

Vielä joitakin vuosia sitten Ambientialla luotettiin rekrytoinneissa ilmoituspohjaiseen tekemiseen, mutta asteittain yritys on siirtynyt tehokkaamman suorahaun käyttöön.

Lue ohesta, miten Amesan on systemaattisella ja datalähtöisellä suorahakukäytännöllä auttanut Ambientiaa rekrytoimaan useita Data Engineerejä sekä softadevaajia.

Fraktiolaisia tekemässä töitä pöydän ääressä.

Referenssitarina, Fraktio Oy

Sopivan osaamistaustan lisäksi on tärkeää, että hakija istuu rekrytoivan yrityksen kulttuuriin ja arvomaailmaan. Myös onnistunut hakijakokemus vaikuttaa yrityksen työnantajamielikuvaan ja maineeseen. Lue miten Amesan auttoi Fraktiota löytämään juuri heille sopivan softa devaajan!

Pekka Rasi EverTech Oy:n teknologiajohtaja kertoo miten ulkoistettu rekrytointi auttoi yritystä.

Referenssitarina, EverTech Oy

Rekrytointiprosessin laadukas läpivieminen vie helposti ison osan työpäivästä, mikä ajallisesti on pois omien työtehtävien hoitamisesta. Lue ohesta, miten EverTechillä säästettiin aikaa hyödyntämällä ulkoistettuja rekrytointipalveluita.

Isoltan toimitusjohtaja Reino Meriläinen kertoo.

Referenssitarina, Isolta Oy

Lue ohesta referenssien tärkeydestä ja siitä, miten Isolta löysi luotettavan rekrytointikumppanin saamiensa referenssien avulla!

Referenssitarina, Joki ICT Oy

Lue ohesta, miten Joki ICT:n toimitusjohtaja Petri Kinnunen päätyi ensimmäistä kertaa kokeilemaan suorahakua haastavan asiantuntijaposition – BI projektipäällikön – täyttämisessä ja yllättyi prosessin helppoudesta ja nopeudesta!

Tutustu palveluihimme!

Suorahaku

Löytää osaajat yrityksen keskijohdon ja avainhenkilöiden rekrytointeihin.

Ilmoitushaku

Vaivaton, tehokas ja edullisempi vaihtoehto perinteiselle suorahaulle.

Talent Sourcing

Osaamistarvetta vastaavia kandidaatteja vaativiin asiantuntija- ja johtotason rooleihin.

Johdon Suorahaku

Kun etsit hallitusammattilaista tai osaajia vaativiin asiantuntija- ja johtotehtäviin.

Inhouse-rekrytointi

Strategista kumppanuutta rekrytointiin. Kustannustehokas vaihtoehto, joka säästää arvokasta aikaa ja tehostaa prosesseja.